Haemme maankäyttö- ja paikkatietoasiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen
Porin kaupungin kaavoitusyksikön maankäyttö- ja paikkatietoasiantuntijan vastuulla on maankäyttöön- ja kaavoitukseen liittyvät paikkatietotehtävät ja kehitystyö sekä erilaisten paikkatieto- ja kartta-aineistojen ylläpito. Myös paikkatietoanalyysit ja raportit kuuluvat tehtävään.
Hakijalta edellytetään paikkatietojärjestelmien osaamista, paikkatietoanalyysien hallintaa, kehittämishalukkuutta, itsenäistä työskentelyotetta sekä päätöksenteko- ja ongelmanratkaisukykyä. Lisäksi edellytetään hyvää ymmärrystä maankäytön suunnittelusta ja kaavoituksen perusteiden tuntemusta.
Pori on siirtymässä Esrin TieraCity maankäytön suunnittelujärjestelmään. Tehtävä sisältää kaavoituksen paikkatieto-ohjelmiston pääkäyttäjän roolin ja valittu henkilö osallistuu uuden järjestelmän käyttöönottoon.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (esimerkiksi maantiede, maanmittaus, geoinformatiikka). Mikäli kelpoisuusvaatimukset täyttäviä hakijoita ei ole, huomioimme tehtävään myös opintojensa loppuvaiheissa olevat hakijat.
Tehtäväkohtainen palkka on 4407,50 €/kk jonka lisäksi maksetaan teknisen työehtosopimuksen mukaiset lisät.
Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Hae paikkaa 20.1.2026 klo 15:00 mennessä.
Tarkemmat tiedot tehtävästä https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/maankaytto-ja-paikkatietoasiantuntija-pori-06-32-25/