Tahkoluoto–Paakareiden osayleiskaavaehdotus on nähtävillä
Tahkoluoto–Paakareiden osayleiskaavaehdotus esitellään yleisölle tiistaina 17. maaliskuuta kello 17-19 järjestettävässä yleisötilaisuudessa. Kaavaehdotus on parhaillaan nähtävillä ja siihen voi antaa muistutuksia 12. huhtikuuta 2026 saakka. Lue lisätietoa kaavan kuulutuksesta.
Kaavan valmistelua on jatkettu keväällä 2025 esillä olleen luonnoksen ja siitä saadun palautteen pohjalta. Luonnoksesta saatiin 14 lausuntoa ja 3 mielipidettä, joihin laaditut vastineet löytyvät kaavan palauteraportista.
Kaavavarauksiin ei ole tehty suuria muutoksia. Ehdotukseen on merkitty muun muassa vetyputken ohjeellinen yhteystarve ja kemianteollisuuden suurin sallittu riskiraja sekä levennetty mereentäyttöalueelle johtavaa liikennealuetta. Kaavamääräyksiä on kehitetty muun muassa maisemoinnin, jätevesien käsittelyn ja kiertotalouden näkökulmista.
Mereentäyttöalueen selvitykset ja vaikutusten arviointi ovat osa kaava-aineistoa. Arvioinnin mukaan alueen merkitsemiselle kaavaan on hyvät edellytykset. Arviointi tarkastelee muun muassa täytön hintaa sekä vaikutuksia merialueen luontoon, maisemaan, liikenteeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin. Keskeisin haitta kohdistuu uhanalaisiin punaleväpohjiin, jotka tulee korvata ympäristöviranomaisten kanssa suunniteltavilla toimenpiteillä ennen täytön aloittamista. Mereentäyttöalueen rakentamisen arvioitu kokonaiskesto on yli 30 vuotta. Alueen toteutuminen tukisi satamainfrastruktuurin ja merituulivoiman hyödyntämistä sekä puhtaan siirtymän kemianteollisuuden sijoittumista alueelle.
Kaavaehdotukseen liittyvät asiakirjat, kuten kaavakartta, kaavaselostus ja selvitykset löytyvät kaupungin verkkosivuilta ja kaavahankkeen vuorovaikutuksen sivulta https://arcg.is/1Dyq5b .